KAIKKI UUTISET

Asiakaslähtöisyys vauhdittaa menestykseen

pitkanen_thumb

Oy ViaCon Ab:n Itä-Suomen aluemyyntipäällikkönä huhtikuussa aloittanut Mika Kaján arvioi yrityksen lähiajan liiketoimintanäkymiä hyviksi.

”Suomalaisesta tiestöstä on pidettävä huolta jatkossakin. Se on talouselämän ja yritystoiminnan kannalta aivan olennaista”, Kaján korostaa.

”Tierakentamiseen on suunnattava riittävästi määrärahoja, jotta liikenteen sujuvuus maan eri puolilla turvataan”, hän jatkaa.

Kuopiossa ViaConin toimistolla on perinteisesti monipuolinen asiakasrakenne.

”Tunnen aiemmilta ajoilta hyvin edeltäjäni Akin ja Ailan sekä tämän myötä myös yrityksen toimintatapoja. Näin on ollut helppo lähteä jatkamaan heidän työtään. Tuoreena toimijana tietysti katson toimintaa hieman uusista näkökulmista. Luonteeltani olen uudistushaluinen ja haluan jatkuvaa parantamista”, Kaján kertoo.

Kevään ja alkukesän aikana ajankohtaista on asiakaskuntaan perehtyminen. Kajánin mukaan juuri nyt on sopiva aika tavata asiakkaita sekä tutustua asiakaskohtaisesti potentiaalisiin hankkeisiin ja näin valmistautua tulevaan syyskauteen. Tavoitteena on laajentaa asiakaspohjaa edelleen.

”Tämä edellyttää itseltäni erittäin hyvää toimialan tuntemusta sekä perehtymistä omaan tuotevalikoimaamme”, Kaján mainitsee.

Oleellisinta on asiakkaiden kanssa tehtävä yhteistyö: asiakaslähtöinen näkökulma on kaiken toiminnan perusta.

”Odotan erittäin innostuneena tulevia projekteja, jo pelkästään uuden oppimisenkin takia”, Kaján kertoo. ”Uskon, että omat vahvuuteni juuri asiakaskohtaisessa palvelussa ja tehokkaassa projektihallinnassa luotsaavat ViaConin Itä-Suomen toimintaa menestyksellisesti. Yhdessä tekeminen tuntuu olevan ViaConin tapa toimia ja tukea saan varmasti niin Vimpelin tuotannosta kuin muiden alueiden myyjiltäkin. Tämä sopii minulle joukkuepelaajana hienosti.”

Infra-alalle on tyypillistä pitkäjänteisyys isompien hankkeiden pituuksien takia. Tämä tekee asiakkaan hoidosta motivoivaa, koska jokainen puhelinsoitto ei tähtää kaupantekoon eikä tinkimiseen.

”On aikaa pohtia laajemmin erilaisia vaihtoehtoja ja päästään aidosti asiakkaalle järkeviin ja kokonaisedullisiin ratkaisuihin”, Kaján arvioi.

Asiakassuhteissa korostuu yhteydenpito ja aito ajatustenvaihto.

”Se ratkaisee tulevaisuuden tuloksemme”, hän jatkaa.

Tulevista hankkeista Kaján mainitsee Liikenneviraston ja ELY-keskusten projektit.

”Mikäli uusi hallitus myöntää lisärahoitusta tiehankkeisiin, ovat lähtökohdat hyvät. Onkin mielenkiintoista seurata mitä lähikuukausien aikana tapahtuu”, Kaján kertoo.

Uuden kiireisen työn vastapainona Kaján harrastaa mökkeilyä ja luonnossa liikkumista. Hän virkistyy myös urheilun ja yhdistystoiminnan parissa.

”Olen aktiivisesti mukana KuPS:n taustatoiminnassa KuPS ry:n puheenjohtajana, Kaján kertoo. ”Toimin myös Pohjois-Savon myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset ry:n puheenjohtajana.”